JO’ BUDDY’S ONE MAN STOMPTET – Lockdown Sessions & Beyond Vol. 1
(Ram-Bam RAM 011)
Kahdeksannella Jo’ Buddy -artistinimen alla julkaistulla täyspitkällä albumillaan Jussi Raulamo onnistuu tuomaan jälleen uuden, sopivasti reunoiltaan hioutuneen kulman äänitetuotantoonsa. Viime vuosina kahden kotikaupunkinsa, Tampereen ja Lontoon välillä sukkuloinut artisti joutui koronarajoitusten myötä hillitsemään keikkailutahtiaan aikaisempaan nähden, ja lisääntyneet joutilashetket johdattivat hänet myös entistä kiivaampaan itseilmaisun kehittämiseen erilaisten ”kakkossoittimiensa” (mm. piano ja rummut) sekä erityisesti moniraitaäänitys- ja loop-soittotekniikoiden välityksellä. Kenties aluksi vain treenaustarkoituksiin syntyneet instrumenttipohjat kypsyivät rungoksi ”kokoonpanolle” Jo’ Buddy’s One Man Stomptet, jonka tuskin oli tarkoituskaan jäädä pelkäksi tavanomaiseksi yhden miehen studioprojektiksi, vaan joka oli myös näppärästi napattavissa matkalaukussa mukaan vaikkapa Lontoon otollisille katusoittoapajille. ”Buskaushan” on kuulunut Raulamon soittorutiineihin ja uuden materiaalin sisäänajometodeihin jo pitkään, Englannissa tämä maaperä on selvästi tartuttanut hänen tekemisiinsä myös uudenlaista soitannollista virettä.
Yksinomaan henkilökohtaista kappalevarantoaan levyillään julkituova Raulamo on myös aina hallinnut hienotunteisen lainaamisen taidon. Kierrätyspyrkimyksiä ei kuitenkaan suoranaisesti peitellä, niin erehtymättömiä johtolankoja Jussi vaikutteistaan antaa omiinkin nimiin merkityillä numeroillaan. Näin tapahtuu erityisen läpinäkyvästi 1920-luvun jazzblues-standardin Ain’t Nobody’s Business lähisukulaisuudesta kertovalla, verrattoman urkusoundin varaan nojaavalla sanaleikillä Jo’ Buddy’s Biznes, perinteisempään bluesshuffleperheeseen esim. Lowell Fulsonin Reconsider Babyn hengessä nivoutuvalla If I Could Love Someonella sekä Earl Kingin klassisen The Things That I Used To Do -kaavan kätevästi uusiotarpeisiin kiepsauttamalla Louisiana-slovarilla You Stayed Out All Night Long. Levyn päätösinstrumentaali Lakewood Walk ei sekään kainostele esityksen pohjana toimivaa Bill Doggettin Honky Tonk -runkoaan – muttei toisaalta myöskään sympaattisesti tahtien molemmin puolin keinuvaa ja hyvällä tavalla hieman demomaista päällekkäisäänitysjulkiasuaan, vaikka sattumalta juuri sillä hallitsevana sooloinstrumenttina kuullaankin vierailija Masa Orpanan tyylikäästi soivaa saksofonia.
Edellä mainittua sekä kahdella kappaleella (creole-tunnelmiin viettelevä upea suobluesvalssi I’ll Be There By Your Side sekä Excello- ja Chess-äänimaisemia sekoittelevana yhden soinnun boogiena tamppaava Never Find Another) huuliharppua hönkivää brittimuusikko JD Harmoa lukuun ottamatta Raulamo siis vastaa levyllään yksinään kaikesta muusta mahdollisesta. Vuosien 2020–23 varrella kypsynyt materiaali on lievässä kotikutoisuudessaankin täysipainoista ja vaivatta koukussaan läpi koko 35-minuuttisen kestonsa pitävää kuultavaa.
Jo’ Buddy -symbioosissa on hetken tauon jälkeen aistittavissa myös selvää Karibian takapotkua. Ilmiö olisi helposti laskettavissa Jussinkin eräitä aikaisempia julkaisuja värittäneiden Jamaika-rytmien piikkiin, mutta artisti itse on aina muistuttanut ska’n juurien versovan New Orleansista, missä hänen oma musiikillinen kehtonsa, Teksasin seudun ohella, on miltei alusta pitäen sijainnut. Kenties siis myös albumin avausinstrumentaalin Kingston Street Dance lokaatio on paikannettavissa yhtä lailla Kingstoniin, Lontooseen kun Tampereellekin. Vähemmän kiemurrellen Crescent Cityn sylttytehtaalle puolestaan johdattavat sympaattinen Holler With The Soul sekä jo nimessään asian laidan paljastava Goin’ Back To New Orleans.
Monella tapaa Jo’ Buddyn musiikillisen hengen kiteyttää myös tutun aakkospelin kustannuksella riimittelevä Alphabet Boogie Woogie. Puhetyylinen tuplattu soololaulu kera monien multiträkättyjen taustakööriäänien tuo vääjäämättä hymyn huulille, nostaen esiin myös Raulamon persoonallisen mutta tähän mennessä levyillä pimennossa pysytelleen pianotekniikan sekä niin ikään sangen säästeliäästi sitten Groovy Eyes -yhtyeen loistovuosien käytössä olleen, Tiny Grimesin ja kumppanit elävästi mieleen tuovan uniikin jazzkitaratyylin. Kaiken kruunaa vielä hieno havaijihenkinen steel-soolo. Kirjaimellista asiaa A:sta Ö:hön!
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
